Härkätien kunta Marttila, kulttuuria ja nykyaikaa

Turun ja Hämeenlinnan yhdistävä Hämeen Härkätie on historialtaan Suomen vanhimpia teitä, sen varhaisvaiheet ulottuvat aina viikinkiajalle eli 800-luvulle saakka. 

Härkätie ja sen kulkua myötäilevä Paimionjoki, niitä kehystävät viljavat pellot sekä taustan metsäsaarekkeet antavat Marttilan maisemalle tyypillisen ilmeen: varsinais-suomalaista kulttuurimaisemaa parhaimmillaan.

Härkätien nähtävyyksien lisäksi kannattaa tutustua mm. Marttilan korven eräreitistöön ja Natura 2000 ohjelmaan kuuluvaan Karhunperänrahkan kohosuoalueeseen.

Merkkihenkilöitä ja mainetekoja

Vuonna 1599 nuijasodan jälkiselvittelyjen yhteydessä käydyssä Marttilan taistelussa Kaarle-Herttuan voitto ratkaisi sen, että katolisuus ei palannut Ruotsi-Suomeen.

Marttilan pitäjässä Juvan kapteenin puustellissa syntynyt Kustaa Mauri Armfelt  toimi Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n valtakunnanneuvostossa diplomaattina ja sotapäällikkönä. Suomen siirryttyä Venäjän vallan alaisuuteen hänestä tuli  Pietarissa Suomen asioiden departementin ensimmäinen päällikkö ja myöhemmin maamme kenraalikuvernööri.

Marttila tänään

Tämän päivän noin 2100 asukkaan Marttila on vireä maaseutukunta, josta päivittäispalvelujen lisäksi löytyy edustava joukko matkailupalveluja.

Etäisyydet kaupunkikeskuksiin ovat lyhyet: Turku 40, Salo 30 ja Helsinki 140 km.

Marttilan kunta
kunta@marttila.fi
Härkätie 773
21490 Marttila
Puhelin (02) 484 490
Faksi (02) 4844 9100