Asuminen
Marttilan maantieteellinen sijainti on hyvä, sillä 50 km:n säteellä kunnasta aukeaa alue, johon on keskittynyt 400 000 asukasta sekä 10 % maamme elinkeinoelämästä. Turku, Salo ja Forssa ovat vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Valtatie 10 on valtaväylä, jota pitkin taival taittuu nopeasti ja uudelle Helsinki-Turku -moottoritielle on matkaa vain parisenkymmentä kilometriä.
Kunnassa on hyvä palvelutaso. Marttilan koulu on valmistunut vuonna 2002 Martintalon monitoimihallin ja liikuntakeskuksen välittömään läheisyyteen. Samassa rakennuksessa toimii myös esikoulu. Syksyllä 2009 on valmistunut Martintalon ja koulun läheisyyteen myös uusi päiväkoti ja hammashoitolan tilat. Kirjasto palvelee asiakkaitaan viihtyisissä tiloissa. Suvirannan palvelukeskus tarjoaa laitoshoitoa sekä koti- ja tukipalveluita vanhuksille. Kehitysvammaisille on lisäksi omat palveluasunnot Suvisiivessä. Terveyskeskuksen vastaanottopalvelut sijaitsevat myöskin aivan keskustaajamassa.
Valtiollisista palveluista Marttilassa toimii KELA:n toimisto. Lisäksi paikkakunnalla tarjotaan pankki-, vakuutus- ja puhelinyhtiön palveluita.
Asuminen.fi - asumiseen liittyvää asiointia ajasta ja paikasta riippumatta
(http://www.asuminen.fi/)