Kysely Marttilan kunnan asukkaille on avattu

Marttilan kunta toteuttaa valtuustokauden vaihteessa kuntalaiskyselyn, joka toimii palautteena työnsä päättäneille luottamushenkilöille. Kyselyn tuloksia käytetään myös uuden, keväällä 2018 laadittavan, kuntastrategian taustamateriaalina.

On tärkeää, että tiedämme, mitä kuntalaiset kunnalta toivovat, mitkä palvelut ovat tärkeimpiä ja minkälaisia toiveita Teillä on kunnan tulevaisuuden suhteen. Kysely on melko tiivis ja toivomme mahdollisimman monen kuntalaisen ehtivän siihen vastata. Vastausaikaa on 19.6. saakka.

Vastauksia kyselyyn toivotaan ensisijaisesti kunnan kotisivujen etusivulta löytyvän linkin kautta sähköisenä. Mikäli omaa tietokonetta ei ole, on kyselyyn mahdollista vasta kirjastossa olevalla tietokoneella sekä kunnanviraston ala-aulassa olevalla asiointitietokoneella.

Mikäli sähköiseen kyselyyn vastaaminen tuntuu hankalalta, voi kyselyyn vastata myös paperikyselyllä. Paperikysely on kaikkiin kotitalouksiin jaettavan kuntatiedotteen mukana ja tulostetta saa lisäksi kirjastolta, kunnanvirastolta ja palvelukeskuksesta. Paperisen kyselyn voi palauttaa kunnanvirastolle tai kirjastoon viimeistään 19.6.

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää toivottaen,

Marttilan kunta

Linkki kyselyyn:

https://www.redoworks.com/tutkimus/42369/638114/?preview=1#

Yrittäjille on oma kysely, jonka vastausaikaa on 19.6. saakka:

https://www.redoworks.com/tutkimus/62369/851153/?preview=1#