Kuva Teemu Kanasuon kopterista

Marttilan kunnassa on mahdollisuus harrastaa perusliikuntaa hyvillä ja monipuolisilla liikuntapaikoilla. Sisäliikuntaa varten kunnassa on vuonna 1991 rakennettu Martintalo, jonka yhteydessä on monipuolisin laittein varusteltu kuntosali. Kuntosalin laajennus valmistui elokuussa 2016. Martintalon salissa vapaa-aikatoimi, Marttilan Murto ja Auranlaakson kansalaisopisto järjestävät liikuntaa periaatteella ”jokaiselle jotakin”.

Ulkoliikuntapaikoista mainittakoon 2016 lopulliseen pituuteensa rakennettu valaistu kuntorata/latu (7 km), joka alkuvaiheessa oli maakunnan pisimpiä kuntoratoja. Marttilan liikuntakeskuksessa, Martintalon ja Marttilan koulun läheisyydessä, sijaitsevat kuntoradan lisäksi urheilukenttä, jääkiekkorata/pesäpallokenttä, täysimittainen jalkapallonurmi (tekonurmi) ja vuonna 2016 22 väyläiseksi laajennettu Marttilan frisbeegolfpuisto. Marttilan Murto rakensi keväällä 2017 urheilukentän etukaarteen päähän (päiväkodin taakse) kuntoportaat.